Bunkkeri LANien yleisinfo

Valitettavasti laneja ei voida toistaiseksi järjestää

Lanit järjestetään Loimalahden leirikeskuksessa. Lanien kesto on kolme päivää eli perjantaista sunnuntaihin. Lanien hinta 30€, johon sisältyy konepaikka, ruoat (aamupala, lounas, päivällinen, iltapala) ja yöpyminen. Maksu maksetaan paikan päällä käteisellä.

Yöpymistä varten on oltava omat petivaatteet mukana. Laneilla on myös mahdollista saunoa.
Otathan huomioon juomia ja ruokia tuodessasi (merkkaa ruokasi), että meillä on hyvin rajoitetusti jääkaappitilaa!

Laneille pääsee 30 ensimmäistä ilmoittautujaa! (etusijalla hämeenlinnalaiset 13-22v. nuoret) Ilmoittautumisen avautumisesta ilmoitetaan lähempänä LANeja.

Leirikeskuksessa on nopea valokuituyhteys.

Tapahtuma alkaa perjantaina klo 17:00. Ovet aukeavat klo 16:00, jolloin voi tuoda koneen paikalleen ja viedä tavarat huoneeseen. LANit päättyvät sunnuntaina klo 14:00. 

Lanien ilmoittautumisesta ilmoitetaan lähenpänä ajankohtaa.

Tapahtuma on päihteetön!
Energiajuomat ovat myös kiellettyjä tapahtumassa.

Jos LANeille pääsysi estyy, ilmoita siitä ajoissa. Näin mahdollistat varasijalla olevan osallistumisen.

Tapahtumasta EI saa poistua ilman erillistä lupaa.

Mukaan tarvitset

  • Tietokoneen
  • Näytön, näppäimistön, hiiren, hiirimaton yms.
  • Yöpymisvarusteet (aluslakana ja tyynyliina pakolliset, lisäksi makuupussi tai pussilakana)
  • Peseytymisvälineet (hammasharja ja -tahna, pyyhe, shampoo, saippua ym.)

Toimenpiteet ennen tapahtumaa

  • Asenna koneellesi palomuuri- ja virustentorjuntaohjelmisto ja päivitä ne.
  • Tarkista tietokoneesi päivitetyllä virustentorjuntaohjelmalla.
  • Tarkista, että peleissä, joita aiot tapahtumassa pelata, on ajan tasalla olevat päivitykset.

Käytännön ohjeita LANeilla

  • Ruokailuista aamupala ja lounas ovat kaikille pakollisia. Iltapalaa on tarjolla klo 18:00 lähtien ja se on vapaa-ehtoinen.

11:00 aamupala (pakollinen), 15:00 päivällinen (pakollinen), 18:00 alkaen iltapala saatavilla

  • Konepöytien sisäpuolella järjestäjät hoitavat virta- ja yhteyskaapelit
  • Liiku käytävillä rauhallisesti (anna muille nukkumarauha)
  • Tapahtuma on trollivapaata aluetta!
  • Huomioi kielenkäyttö
  • Koneilla ei pidetä avonaisia tai korkittomia juomia. Energiajuomat ovat kiellettyjä!
  • Jokainen huolehtii oman paikkansa ja huoneiden siisteydestä. Roskat roskikseen. Tyhjille pulloille ja tölkeille on oma paikkansa
  • Muistathan merkata omat juomasi ja ruokasi. Jääkaappitilaa on vähän!
  • Huolehdi, ettei koneesi päivitä tai lataa mitään tapahtuman aikana
  • Kun lähdet koneeltasi pidemmäksi aikaa pois, sammuta kone
  • Crew auttaa jos koneesi ei toimi, netissä on häiriötä tai jos jokin muu asia askarruttaa. Kysy rohkeasti!
  • Leirikeskuksesta ei poistuta ilman lupaa
  • Crew pidättää oikeuden sääntöjen muokkaamiseen.

Loimalahden leirikeskus


Majalahdentie 1, 13500 Hämeenlinna