Pääsiäislanit 14.4-16.4.2017

🕑 20.04.2017

Lanit alkoivat tuttuun tapaan alku briefillä, jossa kerrottiin lanien perus säännöistä, sekä aikatauluista.
Tämän jälkeen lanit päästiinkin koneiden ääreen, ja loppuilta kuluikin lähinnä omien pelien parissa.

Toinen päivä

Päivä alkoin yhteisen aamupalan merkeissä. Aamupalalla oli tarjolla mm. paniineja ja puuroa. Päivällä pääsiäisen kunniaksi järjestettiin pääsiäismunien metsästystä pihalla.
Takapihan maastoon oli piilotettu pääsiäismunia, joita eniten löytäneet palkittiin suklaamunilla.

Metsästyksen ja raikkaan ulkoilman jälkeen päästiin nauttimaan talon emäntien valmistavasta lounaasta.

Iltapäivällä laneille saapui Spiralz fpv:n Viljami esittelemään quad coptereitaan, joita halukkaat pääsivät itsekkin kokeilemaan.


Loppupäivä menikin omien pelien ja Propilkki-turnauksen parissa. Propilkki-turnauksen voittajaksi selvisi Timo, jonka kalasaalis oli suurin.
Myös lautapeleillä oli suuri suosio.

 

Viimeinen päivä

Lanien viimeinen päivä sujui aamupalan ja vapaamuotoisen pelaamisen merkeissä. Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan, sillä lanit loppuivat päivällä kello 14.00.
Kiitos kaikille osallistujille mukavista laneista! – Bunkkeri Crew

Talvilanit loimalahdessa 24.-26.2.2017

🕑 02.03.2017

Laneja vietettiin Loimalahden leirikeskuksessa talviteemalla 24.-26.2.2017. Tämä näkyi kisapeleissä joita olivat Wii:n mäkihyppy, sekä Rocket Leaguen jääkiekko. Leikkimielessä laneilla järjestettii myös pienimuotoinen ProPilkki 2 turnaus. Muuta yhteispelaamista lanipelien lisäksi löytyi keskeltä pelitilaa olevalta tykiltä, jossa pelattiin mm. Helldivers ja Overcooked nimisiä pelejä.

Kiitos kaikille osallistujille mukavista laneista!

 

 

Avoimet ovet Poltinaholla 14.2

🕑 16.02.2017

Bunkkerin pelitila oli mukana Poltinahon seurakuntatalon avoimien ovien päivässä. Tarjolla oli pelailua useammalla eri tavalla. Tilalla kävi kaikenikäisiä pelaajia.

Kiitos kaikille kävijöille!